sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kummipojan tilkkupeitto

Meitä pyydettiin alkuvuodesta ihan ja pienen pojan kummeiksi, ja ajattelin tehdä itse kastelahjan. Netissä pyöriessä löysin monia ihania tilkkutäkkejä ja -peittoja. Ja siitä se idea sitten lähti. Päätin tehdä kummipojalle tilkkupeiton.
No tämmöiselle amatööri ompelijalle suunnitelma oli ehkä suuri, ja alkuinnostuksen jälkeen alkoi tekeminen takkuamaan. Tai no ristiäisten aikaan maaliskuussa peitosta puuttuivat enää kirjailut ja reunojen ompelu. Homma jäi siihen. Kesällä innostuin kirjailemaan ja olinkin tyytyväinen tulokseen (ja nolo kun homma oli kestänyt niin kauan). Siitä miten reunat teen mulla ei ollut hajuakaan, ja pelkäsin että pilaan koko homman. Ompelukone makasi pöydällä vaikka kuinka kauan, ja kun meille oli tulossa vieraita siivoin koneen pois.
Olimme eilen menossa kummipojan 1-vuotissynttäreille ja päätin et nyt peitto on tehtävä valmiiksi. Kone esiin ja ompelemaan. Sain peiton tehtyä, jeee, mut ei se ilman ongelmia onnistunut. Vielä viimeisiäkin ompeleita piti purkaa. En tiiä kuinka paljon jouduin purkamaan työtä, mut on se nyt tehty ja kummipojalle annettu! Enää poika ei makoile laittalla, mutta voihan peittoa käyttää vaikka päiväpeittona sängyssä!



Yksityiskohtia peitosta!



Kiireessä ilman salamaa otetussa kuvassa peitto on aika kellertävä!

4 kommenttia:

  1. Kova työ mutta hyvin selvisit! Kaunis peitto! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno peittohan tuosta tuli! Seuraava työnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida ihan heti tuollaista tehdä. Tai voin tehdä suunnittelun, kirjailun ja aplikoinnin. Joku muu saa ommella :D

      Poista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!