perjantai 29. marraskuuta 2013

Torttua, torttua!

:D
Olipas taas otsikko, mut meillä aina väännetään vitsiä näistä. Siis joulutortuista. Leivoin meinaan tänään ekat joulutortut, ja olipas ne taas pitkästä aikaa hyviä! Mä koitan aina talviaikaan pitää torttuaineita kaapissa (=pakkasessa), ni saa nopeesti tehtyy jos rupee kahvihammasta kolotta (en osaa juoda kahvia ilman pullaa). Ja toki vierasvarana ne on näppäriä. Tartteis joskus kokeilla jollain muullakin ku luumulla tehdä niitä, kun kaikki ei luumusta tykkää.


Lautaselle eksyi myös viimeinen valkosuklaacookie. Kutsuin viime sunnuntaina extemporee kavereita synttärikaffelle. Ja pääsin vihdoin kokeilemaan joskus Turun sanomissa ollutta cookie ohjetta. Ja olivat kyllä hyviä, eli kannattaa kokeilla!!

100 g voita
 1,5 dl fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria
3-3,5 dl jauhoja
1 mm soodaa
ripaus suolaa
2 tl vanilja-aromia (tai vaniljasokeria)
1 muna
100g valkosuklaata

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa, lisää joukkoon sokerit ja sekoita kunnes massa on tasaista. Siivilöi kulhoon jauhot, sooda, suola ja vanilja-aromi, kaada päälle voiseos. Vatkaa muna kevyesti erillisessä kupissa ja sekoita sekin joukkoon. Rouhi valkosuklaa veitsellä karkeaksi, sekoita 2/3 siitä taikinan joukkoon. Laita taikinakulho pakastimeen vartiksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Nostele taikinasta (paperilla) vähän kahden euron kolikkoa suurempia taikinapaloja. Jätä kunnon välit, taikina kohoaa paljon. Kerrallaan kannattaa tehdä 10-12 piparia. Ripottele valkosuklaamuruja vielä taikinapallojen pinnalle. Paista 10-15 minuuttia 175 asteessa uunin keskitasolla, kunnes ne saavat vähän väriä. Älä anna keksien ruskistua. Laita loppu taikina jääkaappiin siksi aikaa kun paistat ensimmäisen uunipellillisen. Jäähdytä cookieta ensin uunipellillä, sitten ritilällä, älä peitä. Säilytä ilmatiivissä purkissa.

Kuvastakin näkee että mä laitoin keksin päälle ranskanpastilleja, ja ne sopivat hyvin joukkoon. Jauhoja laitoin varmaan lähemmäs tuon 3,5 dl ja hyvin ois voinu laittaa vaan 3 dl. Eivät levinneet niin paljon kuin luulin. Toki myös fariinisokerin kanssa kävi niin, että se oli päässy kuivumaan (niin kuin aina), ja kuivuneet kököt eivät sulaneet kattilassa. Joten noukin niitä pois, eli fariinisokeria ei ollut niin paljon kuin ohjeessa oli. Mutta silti ne maistuivat hyvälle!! 
(tein myös armottoman hyvää suklaakakkua, mut siitä lisää toiste...)



Tänään kävästiin tontilla, ja siellä hommat etenee hallitusti eteenpäin. Maahan on laitettu jos jonkinmoista putkea. Oli hieno sää, aurinko paistoi ja vähän oli pakkasta. Poikakin pääsi testaamaan ekaa kertaa toppahaalariaan! Samalla katotiin joulukuusi tilanne. Ja voi että kun siellä on kasvamassa nättejä kuusia!! Ensi vuoden jouluksi meillä on jo kuusi valkattuna, ja täksikin vuodeksi löydettiin sopivat kuusi. Meinataan laittaa vain pieni kuusi pöydälle. Ihan siitä syystä että tilaa meillä ei oo hirveästi (se paikka missä kuusi on ollut, niin siitä kuljetaan parvekkeelle ja poika nukkuu siellä päikkärit) ja toi poika ei kuitenkaan antais kuusen olla rauhas tai ainakaan koristeiden. Ei tarvii menettää hermojaan sen takii! Ens vuonna on sitten paremmin tilaa kuuselle.


Poika ja minä.

Kiipesin kalliolle ottamaan kuvia, voi joskus sitten verrata miten maisema on muuttunut!

Talousrakennus kalliolta.

Etsi kuvasta kurre!

4 kommenttia:

  1. Mmm, hyvältä kuullostaa coocie ohje. Myös blogisi näyttää mukavalle. Taidan jäädä lueskelemaan juttujasi. :)

    VastaaPoista
  2. Ne pienet hopeiset pallot on Clas ohlsonilta! :-) Toivottavasti löydät :-) Ja joku sanoi että IKEA ssa on myös! :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta!! Katoin tänään kodin1 mainosta ja sielläkin ehkä on oikean värisiä palloja :D Et kyl etsivä löytää!!

    VastaaPoista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!